Eilinen ilta. Ja ihanuus. Nauru. Ihmiset. Hetkeen en pelännyt. En muistanut. Käsissä on haavoja piikkipensaasta ja lattialla hiekkaa. Muistojen palasia, ei niin rikkinäisiä sirpaleita.
Odotan, että eräs ihana tyttö tulee hakemaan mut ja lähdetään yhdessä nauttimaan kesän ensimmäisistä hetkistä. Vaikka ulkona on kylmä, se ei haittaa, hymy lämmittää.
Enää ei itketä, vaikka me kaikki hajotaan jonnekin, ympäri maailmaa. Se ei enää tunnu lopulta.
Paino on taas laskenut. Enää 2 kiloa välitavoitteeseen. En pysty hyppimään riemusta koska väsyttää. Raukeus ja darra.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti