Tänään on sitten vuorossa psykologikäynti pitkästä aikaa, vaikka nyt ei just huvittais mennä kun siitä seuraa hirveä puinti, emmä tykkää yhtään selittää mistään mitään yhtään kenellekkään enkä varsinkaan luvata mitään syömisen suhteen. Mä vihaan muutenkin sitä että mä syön muiden mieliksi, ja sitten ahdistun ite. Mä haluan päättää että tää on asia jossa mä en hittovie miellytä muita. Ei mun aina tarvii. Ja sitäpaitsi olisiko ne kaikki ihmiset joiden silmien alla mä syön niiden mieliksi onnellisia, jos ne tietäis miten helvetillisen ja epätoivoisen olon se mulle sen jälkeen tuottaa?
Odottelen tässä serkun soittoa. Se lupas soittaa ku se on kotona, et nähtäis, mut ei se oo soittanu. Ahdistaa, ahdistaa, ahdistaa. Mät tahdon lenkille, mutta pitää oottaa että ilma ulkona viilenee iltaa kohden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti